torstai 3. syyskuuta 2015

Kuntosuunnistusta yöllä/pimeällä syksyllä 2015 - talvella 2016

Eri seuroilla ympäri Suomen saattaa olla varsinkin syksyisin kuntorasteihin liitettynä myös mahdollisuus yösuunnistukseen. Yksittäisten seurojen yösuunnistukset ilmenevät pääosin itse kuntorastikalentereista.

Niiden lisäksi on joitakin useammasta osakilpailusta koostuvia yösuunnistussarjoja. Yksittäisiä osakilpailuja järjestämässä on tällöin usein useampi suunnistusseura. Näistä maineikkain on Keski-Suomessa järjestettävä Kurko Cup, joka syksyllä 2015 järjestetään 22. kertaa. Päijät-Hämeen seudulla on vuodesta 2002 järjestetty Yökuppi. Etelä-Pohjanmaalla järjestetään viiden seuran yhteistyöllä Yöcup. Oulun seudulla järjestetään elokuun lopulta lähtien lokakuulle kestävä Yö-Cup -sarja. Kouvolan suunnalla järjsetetään KS Yökuppi.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kesän 2015 kuntorastit, Pohjois-Pohjanmaa ja Koilismaa

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Pohjois-Pohjanmaalla ja Koilismaalla kesällä 2015.

Himangan Urheilijat; Himanka, Kalajoki, Lohtaja, Kannus
Oulurastit, Oulun Yliopiston Urheiluseura, Kiimingin Urheilijat, Vesaisen Pojat, SK Pohjantähti, Haukiputaan Heitto, Laitasaaren Veto, Oulun NMKY, Perämeren Rasti, Ylikiimingin Nuijamiehet, Oulun Tarmo, Iisu, Koskelankylän Riento, Iin Yritys, Oulun Reipas, Limingan Niittykärpät, Oulunsalon Vasama, Muhoksen Urheilijat, Oulunsalon Vasama, SK Teurastajat, Pohjan Viestikilta; Oulu, Oulunsalo, Ii, Muhos, Liminka
Kalajoen Junkkarit; Kalajoki
Kalajokilaakson iltarastit,  Kalajoen Junkkarit, Ylivieskan Kuula, Nivalan Urheilijat, Rastiimi Haapajärvi, Pyhäjärven Pohti, Sievin Sisu, Nivalan Suunnistajat; Kalajoki, Ylivieska, Nivala, Haapajärvi, Pyhäjärvi, Sievi
Kuusamon Erä-Veikot; Kuusamo
Rastiimi; Haapajärvi
Saloisten Reipas; Raahe, Siikajoki

Kesän 2015 kuntorastit, Lappi

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Lapissa kesällä 2015. Lista päivittyy sitä mukaa, kun seurat julkaisevat kalenterinsa.

Kemijärven kuntorastit, Kemijärven Urheilijat; Kemijärvi
Kolarin iltarastit, Ylläksen Rasti; Kolari
Ounasrastit, Ounasvaaran Hiihtoseura; Rovaniemi
Pellon iltarastit, Pellon Ponsi; Pello
Posio-Rastit, Posion Pyrintö; Posio
PS-rastit, Suunta 2000; Kemi, Keminmaa
Rajarastit,  Länsi-Rajan Rasti, Övertorneå IF; Ylitornio, Övertorneå
Sportia-rastit, Lapin Veikot; Sodankylä
Susirastit, Lapin Sudet, Inarin Yritys; Inari
Treffirastit, Alatornion Pirkat; Tornio

Kesän 2015 kuntorastit, Satakunta

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Satakunnassa kesällä 2015.

Hiisirasti,  Euran-Kauttuan Urheilijat, Eurajoen Veikot, Köyliön Lallit, Vallan Suunta; Eura, Eurajoki Köyliö, Säkylä, Harjavalta
Jokilaakson torstairastit, Nakkilan Wisa, Kokemäen Kova-Väki, Vallan Suunta; Nakkila, Kokemäki, Harjavalta
Kankaanpään Suunnistajat; Kankaanpää, Lavia, Pomarkku
Lauttakylän Luja; Huittinen, Punkalaidun
Porin lähiseudun torstairastit, Ulvilan Ura, Palo-88, Suosmeren Salpa; Pori, Ulvila, Nakkila, Luvia
Rastikarhut; Pori
Rasti-Lukko; Rauma
Rauman Työväen Urheilijat; Rauma
Siikaisten Sisu; Pori

Kesän 2015 kuntorastit, Kainuu


Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Kainuussa kesällä 2015.

KS-kuntorastit, Kajaanin Suunnistajat, Kajaanin Kuohu; Kajaani
Peurarastit, Kuhmon Peurat; Kuhmo
Sotkamon Jymy; Sotkamo
Suomussalmen Rasti; Suomussalmi
Vaalan Karhu; Vaala

Kesän 2015 kuntorastit, Varsinais-Suomi

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Varsinais-Suomen alueella kesällä 2015.

Auranmaan viikkolehden Viikkorastit,  Rasti 88, Auran Vannas, Kosken Kaiku, Yläneen Kiri; Koski tl, Marttila, Aura, Pöytyä, Tarvasjoki, Oripää
Laitilan Jyske; Laitila
Loimaan Jankko; Loimaa
Maanantairastit,  Angelniemen Ankkuri, Rasti Perniö, Salon Viesti, Salon Vilpas; Salo
Mynärastit, Mynämäen Suunnistajat -52; Mynämäki
Peimarin Rastit, Paimion Rasti, Sauvon Urheilijat, RastiPiikkiö; Paimio, Kaarina, Sauvo
Saariston kuntorastit, Pargas IF; Parainen
Satarastit, MS Parma; Lieto
Someron Esa; Somero
Turku-Rastit, Maarian Mahti, Hirvensalon Heitto, Turun Suunnistajat; Turku
Vakka-Rasti; Uusikaupunki

Kesän 2015 kuntorastit, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueilla kesällä 2015.

Joutsenorastit, Joutsenon Kullervo,  Joutseno
Keskilaaksorastit,  Kouvolan Suunnistajat, Inkeroisten Terho; Kouvola
Kouvolan Sanomien iltarastit, Kouvolan Suunnistajat, Iitin Pyrintö; Kouvola, Iitti
Lappeen Riento, Lappeenranta
Luumäen Rasti, Luumäki
Navi, Mikkeli, Hirvensalmi, Mäntyharju, Suomenniemi, Ristiina
Raja-Karjalan Suunnistajat, Taipalsaari, Savitaipale
Rannikkorastit, Kymin Suunta, Vehkalahden Veikot, Kaakon Rasti, Etelä-Kymen Suunnistajat, Pyhtään Voima, Miehikkälän Vilkas; Kotka, Pyhtää, Hamina, Miehikkälä, Virolahti
RAPSU, Rautjärvi, Parikkala
SK Vuoksi, Imatra, Ruokolahti

Kesän 2015 kuntorastit, Häme ja Päijät-Häme

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla kesällä 2015.

Asikkalan Raikas, Asikkala
Hollolan Urheilijat -46, Hollola, Lahti
Hämeen Sanomien tiistai- ja torstairastit,  Hauhon Sisu, Hämeenlinnan Suunnistajat, Hämeenlinnan Tarmo, Kalvolan Keihäs, Riihimäen Suunnistajat, Turengin Sarastus; Hämeenlinna, Riihimäki, Janakkala, Hauho
Itä-Hämeen Rasti, Heinola, Hartola, Sysmä
Kärkölän Kisa-Veikot, Kärkölä, Hollola, Hämeenkoski
Lahden Suunnistajat -37, Lahti, Heinola
Lahden Taimi, Lahti, Nastola, Hollola
Lounais-Hämeen Rasti; Forssa, Tammela, Humppila, Jokioinen, Ypäjä
Nastolan Terä, Nastola
Orimattilan iltarastit, Rastivarsat, Orimattila
Päijät-Rasti, Padasjoki, Kuhmoinen
Yökuppi, Orimattila, Lahti, Hollola, Mäntsälä, Asikkala, Hämeenlinna

Kesän 2015 kuntorastit, Pohjois-Savo

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Pohjois-Savon alueella kesällä 2015.

Kaisanet-rastit, Iisalmen Visa; Iisalmi, Lapinlahti, Pielavesi, Varpaisjärvi, Sonkajärvi
Kuopion Suunnistajat; Kuopio
Lohimaan Rasti; Vesanto, Tervo, Karttula, Keitele
OP-Kuntorastit, Nilsiän Nujakka, Säyneisen Salpa, Yläsavon Rasti; Nilsiä, Juankoski, Varpaisjärvi, Rautavaara
Savon Suunta; Joroinen, Varkaus, Leppävirta, Rantasalmi, Heinävesi
Siilin Rasti; Siilinjärvi
Suonenjoen Vasama; Suonenjoki, Rautalampi

Kesän 2015 kuntorastit, Etelä-Savo

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Etelä-Savon alueella kesällä 2015. Lista täydentyy ja päivittyy kevään aikana, kun seurat julkaisevat omat kalenterinsa.

Kangasniemen Kalske; Kangasniemi
Navi; Mikkeli, Hirvensalmi, Mäntyharju, Suomenniemi, Ristiina
Savonlinnan seudun kuntosuunnistus, Olavin Rasti, Enonkosken Urheilijat, Sulkavan Urheilijat, Savon Suunta; Savonlinna, Enonkoski, Sulkava
Savon Rasti; Pieksämäki
Savon Suunta; Joroinen, Varkaus, Leppävirta, Rantasalmi, Heinävesi

Kesän 2015 kuntorastit, Pirkanmaa

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Pirkanmaan alueella kesällä 2015

Lauantairastit, SK Kangasala; Kangasala, ei järjestetä vuonna 2015
Nokirastit, Rasti-Nokia; Nokia
Oriveden iltarastit, Oriveden Ponnistus, Orivesi
Sanomarastit, Punkalaitumen Kunto; Punkalaidun
Sata-Häme rastit, Ikaalisten Nouseva-Voima, Kyrös-Rasti; Ikaalinen, Hämeenkyrö
Sydän-Hämeen rastit, Pälkäneen Lukko; Pälkäne
Tampereen iltarastit,  Koo-Vee, Tampereen Pyrintö, SK Kangasala, Epilän Esa; Tampere, Kangasala
Tampereen fillarirastit,  Hiiltomiehet; Tampere
Tiistaikerho, Mäntän seudun Eräpirkat; Mänttä-Vilppula
Torstairastit, Pirkkalan hiihtäjät, Tampereen Yritys, Tarpian Suunta; Akaa, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Vesilahti
Tyrvisrastit, Suunta-Sepot; Sastamala
Urjalan iltarastit, Urjalan Urheilijat, Urjala
Virtain-Ruodveden Suunnistajat; Ruovesi, Virrat, Kuru
VS Iltarastit, Valkeakosken Haka; Valkeakoski

Kesän 2015 kuntorastit: Pohjois-Karjala

Kuntorastikalenterit seuroittain Pohjois-Karjalan alueella kesällä 2015

Ilomantsin Urheilijat, Tuupovaaran Sepot; Ilomantsi, Tuupovaara
Kalevan Rasti (Joensuu), Joen Suunta (Joensuu), Liperin Taimi, Kontiolahden Urheilijat, Selkien Sisu; Joensuu, Kontiolahti, Liperi
Keski-Karjalan Rasti; Kitee, Tohmajärvi, Rääkkylä
Lieksan Rasti; Lieksa
Nurmeksen Sepot, Nurmes

Kesän 2015 kuntorastit: vanha Vaasan lääni

Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain entisen Vaasan läänin alueella kesällä 2015. Lista täydentyy ja päivittyy kevään aikana, kun seurat julkaisevat omat kalenterinsa.
Alahärmän Kisa; Kauhava/Alahärmä
Jalasjärven Jalas; Jalasjärvi
Järviseudun iltarastit, Alajärven Ankkurit, Vimpelin Hiihtoseura; Alajärvi, Vimpeli, Lehtimäki
Kauhajoen Karhu; Kauhajoki
Kauhavan Wisa; Kauhava
Kokkolan Suunnistajat; Kokkola
Kortesjärven Järvi-Veikot; Kauhava/Kortesjärvi
Kristiinan seudun iltarastit, OK Kristina, Karijoen Tappara; Kristiinankaupunki, Karijoki
Laihian Luja; Laihia
Lapuan Virkiä; Lapua
Lestijokilaakson rastit, Himangan Urheilijat, Kannuksen Ura; Himanka, Kannus, Kälviä, Lohtaja
Malax IF; Maalahti
Närpes OK; Närpiö
Perhonjokilaakso rastit, Halsuan Toivo, Kaustisten Pohjan-Veikot, Perhon Kiri, Vetelin Urheilijat, OK Terjärv; Halsua, Kaustinen, Perho, Teerijärvi, Veteli
Peräseinäjoen Suunnistajat; Seinäjoki/Peräseinäjoki
Pohjankyrön Rasti; Isokyrö
Rastijahti, IF Brahe, IK Falken, IF Minken; Luoto, Pedersöre, Uusikaarlepyy, Pietarsaari 
Rasti-Jussit; Seinäjoki (linkistä avautuu tiedosto)
Rasti-Kurikka; Kurikka
Suunta-Jurva; Kurikka/Jurva
Teuvan Rivakka; Teuva
Tordagsbommen, Gamlakarleby IF, OK Botnia, IK Kronan; Kokkola, Kruunupyy
Vaasarastit, Vaasan Suunnistajat, IF Femman; Vaasa, Mustasaari, Vöyri
Viiskuntarastit, Kuortaneen Kunto, Rastiketut, Lehtimäen Jyske, Ähtärin Urheilijat; Alavus, Kuortane, Lehtimäki, Ähtäri
Ylistaron Kilpa-Veljet; Seinäjoki/Ylistaro

maanantai 12. tammikuuta 2015

Kesän 2015 kuntorastit: Uusimaa


Kuntorastikalenterit seuroittain/tapahtumittain Uudellamaalla kesällä 2015. Lista täydentyy ja päivittyy kevään aikana, kun seurat julkaisevat omat kalenterinsa.

Aluerastit, Pihkaniskat, Rasti-Jyry, Keimolan Kaiku; Vantaa, Helsinki
Espoorastit, Espoon Akilles, Leppävaaran Sisu; Espoo
Heki-Rastit, Helsingin Kisailijat; Helsinki, ilmoittelevat kuntorastinsa Helsingin Sanomissa
Hiki-Rastit, Hiidenkiertäjät; Lohja
Helsingin Poliisi-Voimailijat; Helsinki
Hyvinkään Rasti; Hyvinkää
Helsingin Suunnistajat; Helsinki, Espoo
Itärastit, Rasti-Haukat, Mesikämmenet; Helsinki, Espoo, Kirkkonummi
Karjaan Ura; Karjaa
Karkki-Rasti; Karkkila
Keski-Uusimaa Rastit, Järvenpään Palo, Keravan Urheilijat, Sibbo Vargarna, Tuusulan Voima-Veikot; Järvenpää, Kerava, Sipoo, Tuusula, Pornainen, Mäntsälä
Länsirastit, OK77; Kauniainen, Espoo
Länsi-Uudenmaan Suunnistajat, Lohja, Siuntio, Inkoo
Mäntsälän Urheilijat; Mäntsälä
Nurmijärven iltarastit, Rajamäen Rykmentti; Nurmijärvi
OK Raseborg; Raasepori
Porvoon seutu, Akilles OK, Askolan Urheilijat, Porvoon Urheilijat, OK Orient; Porvoo, Askola, Loviisa
Rasti-Vihti; Vihti

Kattavammat tiedot Suunnistava Uusimaa -sivustolta

Kesän 2015 kuntorastit: Keski-Suomi


Kuntorastikalenterit seuroittain Keski-Suomen alueella kesällä 2015. Lista täydentyy ja päivittyy kevään aikana, kun seurat julkaisevat omat kalenterinsa.

Hankasalmen Hanka, Hankasalmi
Itä-Päijänteen Rasti, Joutsa, Toivakka, Luhanka
Jämsän Retki-Veikot, Jämsä
Keuruun Kisailijat, Keuruu, Multia
Muuramen Rasti, Muurame, Korpilahti
Pihtiputaan Tuisku, Pihtipudas
Päijätrasti, Kuhmoinen Keski-Suomen puolella, Päijät-Hämeessä Asikkala ja Padasjoki
RastiE4, Äänekoski, Uurainen, Konnevesi, Laukaa
Saarijärven Pullistus, Saarijärvi, Karstula, Kannonkoski
Suunta-Jyväskylä, Jyväskylä, Muurame
Tikkakosken Suunnistajat, Jyväskylä - Tikkakosken kylä
Vihtavuoren Pamaus, Laukaa
Viitasaaren Suunta, Viitasaari

Petäjäveden Petäjäiset järjestävät kuntorasteja kesän aikana, mutta eivät liiemmin tiedottele niistä netissä, vaan pääosin paikallisessa lehdessä.